Pelit

Digimonien muodot

Kaikilla Digimoneilla on 6 eri tasoa/muotoa, eli astetta, jolla ne kehittyvät (jap. shinka, evoluutio) vahvemmiksi.

Ensimmäinen muoto on Fresh (Japanissa Baby I)-taso, jolloin Digimon on alimmalla asteella. Jotkin Digimonit ovat tällä asteella täysin iskukyvyttömiä, tai osaavat vain yhden tehottoman liikkeen. Toinen aste onIn-Training (Japanissa Baby II)-taso, jolloin Digimonit alkavat jo muistuttaa tulevia muotojaan, ja jossa jotkin Digimonit saavat ensimmäiset iskunsa, usein nimellä "Acid Bubbles".

Seuraavana vuorossa on "Lepotilamuoto" eli Rookie (Japanissa Child)-taso (suom. Alokas), jossa Digimonit oleskelevat, kun eivät taistele (Tailmon on tässä tilanteessa poikkeus). Silloin ne tosin osaavat jo muutamiakin iskuja ja liikkeitä.
Siitä seuraavana on Champion (Japanissa Adult) -taso (suom. Mestaruus/kehittynyt), jossa Digimonit kasvavat ja niistä tulee voimakkaampia, jolloin ne voivat taistella paremmin vastustajiensa kanssa. Champion-tason Digimoneja löytyy eniten.
Erittäin vahvana Digimonit ovat, kun ne digittyvät siitäkin yhden tason eteenpäin, eli Ultimate (Japanissa Perfect) -tasolle. Ultimate-taso (suom. Täysin-kehittynyt) Digimonit ovat ja niin vahvoja, että useimmista Champion-Digimoneista ei ole vastusta niille laisinkaan.

Kaikkein voimakkain taso on kuitenkin kuudes, eli Mega (Japanissa Ultimate)-taso (suom. Ääriaste), jolle muiden voimat eivät vedä vertoja. Huippuvoimakkaat Digimonit ovat kuitenkin harvinaisia, ja niitä löytyy enimmäkseen valittujen lasten Digimoneilta, kuten ImperialdramonMetalGarurumon ja WarGreymon, mutta esimerkiksi myös Pimeyden valtiaat ja Apocalymon sekä SaberLeomon ja MetalEtemon olivat Mega-tasoisia. Tätä tasoa kutsutaan suomenkielisessä versiossa myös Ääriasteeksi. Lisäksi jotkut Mega-tason digimonit voivat muuntautua vieläkin voimakkaampaan muotoon esim Imperialdramon Fighter Mode ja Paladin Mode, Beelzemon Blast Mode, Lucemon Chaos Mode ja Satan Mode, Gallantmon Crimson Mode, BanchoLeomon Burst Mode, Belphemon Sleep Mode ja Rage Mode jne. Muutamalla mega-tason digimonilla kuten Arkadimonilla ja Daemonilla on myös olemassa harvinainen Mega-Ultimate muoto.

Joillakin digimoneilla on useita vaihtoehtoisia kehittymismuotoja, kuten esimerkkinä vaikkapa Vandemon → VenomVandemon tai BelialVamdemon, ja Greymon → MetalGreymon, SkullGreymon tai virustyyppinen MetalGreymon. Korttipeleissä vaihtoehtoiset evoluutiot ovat yleisempiä, ks. esim

Elokuvat

 

Digimon Adventure (ensimmäinen kausi)

Pääartikkeli: Digimon Adventure

Seitsemän lasta päätyvät kummalliseen Digimaailmaan ja ystävystyvät Digimon-kumppaniensa kanssa, joiden kanssa lapset oppivat paljon Digimoneista. Digimonit muuttuvat digivicen avulla voimakkaammiksi (esimerkiksi Rookie-Champion-Ultimate-Mega). Seitsemän joukkoon tulee kauden lopulla kahdeksas valittu. Kauden jaksot ovat puhuttaessa usein "niitä aitoja jaksoja

Digimon Zero Two (toinen kausi)

Pääartikkeli: Digimon Zero Two

Kolme vuotta myöhemmin valitut lapset luovuttavat asemansa viidelle lapselle: Daisuke MotomiyalleMiyako Inouelle (suomennoksessa virheellisesti Kyo Inoue), Iori Hidalle ja kahdelle jo ensimmäiseltä kaudelta tutulle lapselle, Takerulle ja Hikarille. Lapset lähtevät Digimaailmaan pelastaakseen sen pahamaineiselta Digimon-keisarilta. Kun he ovat voittaneet Digimon-keisarin, heihin liittyy kuudes valittu lapsi, Ken Ichijouji, joka oli Digimon-keisari.

[muokkaa]Digimon Tamers (kolmas kausi)

Pääartikkeli: Digimon Tamers

Poika nimeltä Takato Matsuki piirtää oman "unelmadigimoninsa", Guilmonin. "Sinisen kortin" sekä digivicen avulla se materialisoituu todelliseksi. Guilmonista tulee Takaton Digimon-kumppani. Myöhemmin Takato ystävystyy Rika Nonakan ja Henry Wongin kanssa. Yhdessä he taistelevat pahaa vastaan jopa oikeassa maailmassa. Mukana on myös Calumon, joka poikkeaa muista digimoneista sillä, että se ei muutu lainkaan ylempään muotoon. Myöhemmin paljastuu, että Calumon on digievoluution avain.

Myöhemmin myös Takaton ystävät Jen, Kazu ja Kenta sekä Henryn sisko, Shaochung tulevat myös digimon-kesyttäjiksi, mutteivät läheskään yhtä voimakkaiksi kuin Takato, Henry, Rika ja kymmenen kuukautta digimaailmassa elänyt Ryo Akiyama. Pian D-Reaper iskee oikeaan maailmaan. Lapset ja digimonit digivoituvat yhdessä mega-tasolleen.

[muokkaa]Digimon Frontier (neljäs kausi)

Pääartikkeli: Digimon Frontier

Viisi lasta (Takuya KanbaraKouji MinamotoIzumi OrimotoJunpei Shibayama ja Tomoki Himi) päätyvät Digimaailmaan. He saavat ensin kännykkäänsä outoja viestejä, jotka johdattavat heidät maan alle, jossa onkin rautatieasema. Lasten pitää voittaa vihollisensa päästäkseen kotiin. Myöhemmin mukaan liittyy myös kuudes lapsi, Kouichi Kimura, joka on Koujin kaksoisveli.

[muokkaa]Digimon Savers (viides kausi)

Pääartikkeli: Digimon Savers

Tämä kausi muistuttaa Digimon Tamersia, sillä Digimon Saversissa taistelu pidetään myös oikeassa maailmassa. Muilta osin viides kausi kuitenkin eroaa paljon aiemmista kausista; sarjan animaattorit ja kirjoittajat ovat vaihtuneet.

DATS:ista paennut Agumon ystävystyy Masaru Daimonin kanssa. Masaru liittyy DATS:iin, joka taistelee pahoja digimoneja vastaan pelastaakseen maailman. Tähän tiimiin kuuluvat myös Thoma H. Norstein(Gaomon) ja Yoshino Fujieda (Lalamon). Myöhemmin sarjan edetessä tiimiin liittyy Ikuto Noguchi (Falcomon).

[muokkaa]Digimon Xros Wars (kuudes kausi)

Pääartikkeli: Digimon Xros Wars

Toei Animation on ilmoittanut uuden Digimon-kauden, Digimon Xros Warsin alkavan heinäkuussa 2010 TV Ahashi-kanavalla. Alustavien juonipaljastusten mukaan kauden keskeisenä teemana tulee olemaan digimonien keskinäinen sota.

Nuori poika nimeltä Taiki Kudou näkee unta omasta Digimon-armeijasta. Hänen unensa toteutuu yllättävällä tavalla kun hän kuulee mystisen melodian ja hänen eteensä ilmestyy Xros Loader digivice, joka vie hänet digimaailmaan yhdessä Akari Hinomoton ja Zenjirou Tsurugin kanssa. He kohtaavat Shoutmonin, joka kertoo heille digimaailman olevan vaarassa ja Taikin olevan uusi Xros Heart nimisen armeijan kenraali. Yhdessä he joutuvat taistelemaan Bagramonin johtaman Bagra Armyn joukkoja vastaan. Myöhemmin heidän joukkoonsa liittyvät Kiriha Aonuma, joka johtaa Blue Flare nimistä armeijaa ja Nene Amano, joka johtaa Twilight nimistä armeijaa. Sarjan edetessä he kohtaavat Neneen pikkuveljen Yuu Amanon, joka on Bagra Armyn jäsen.

[muokkaa]Digimon Xros Wars: The Young Hunters Who Leap Through Time (seitsemäs kausi)

Aiemman kauden, Digimon Xros Warsin tapahtumista ja viimeisestä taistelusta Bagramonia vastaan on kulunut vuosi. Taiki Kudou on nyt 8. luokkalainen oppilas, joka on perustanut Xros Heart-nimisen katukoripallojoukkueen yhdessä nyt 7. luokalla olevan Yuu Amanon (aiemman kauden vastustaja) kanssa. Joukkueen kolmas jäsen ja Yuun luokkatoveri, sarjan uusi päähenkilö Tagiru Akashi on kunnianhimoinen ja jääräpäinen persoona, joka haluaa tulla paremmaksi kuin Taiki. Yhtenä päivänä Taiki näkee mystisen varjon kadulla ja seuraa tätä sivukujalle, missä tämä törmää salaperäiseen Ryouma Mogamiiin, joka vaikuttaa tietävän Taikista yhtä sun toista, myös tämän menneisyydestä kenraalina. Samaan aikaan Tagiru sattuu seuranneeksi erästä poikaa, Ren Tobaria, joka törmäsi kirjaimellisesti häneen pelihallissa, ja joutuu paikkaan nimeltä Digi Quartz, paikka ihmisten maailman ja Digimaailman välissä. Siellä Tagiru tutustuu Gumdramon-nimiseen Digimoniin, joka kertoo Tagirulle Huntereista, Digimonia metsästävistä ihmisistä ja heidän Digimon-partnereistaan. Gumdramon kertoo itse haluavansa tulla Hunterin partneriksi ja ehdottaa Tagirulle yhteistyötä. Ryouman, Renin ja heidän ryhmänsä kolmannen jäsenen, Airu Suzakin taistelun nähtyään Tagiru innostuu metsästyksestä, ja tapaa mystisen kellokauppiaan, joka antaa hänelle Xros Loaderin, joka muuttuu tumman punaiseksi (melkein samanlainen kuin Taikin punainen Xros Loader). Näin Tagiru, Taiki (partnerina nyt kuninkaaksi tullut Shoutmon) ja Yuu (partnerina entisellä kaudella kuollut Damemon) alkavat metsästää Digi Quartzissa, ihmisten maailmassa vahinkoa tekeviä Digimoneja. Hahmokaartiin liittyy vielä Hideoki Mashimo partnerinsa Dobermonin kanssa.

Kaudella vanhat hahmot, Taikin ja Yuun lisäksi eivät ole enää pääroolissa, Toein mukaan ainakaan, silti ollaan ilmoitettu, että heidät mitä todennäköisemmin tullaan sarjassa näkemään (Ainakin Nene Amanon jaAkari Hinomoton ollaan uusien jaksojen infojen mukaan ilmoitettu esiintyvän). Sarjasta on liikkunut myös huhuja, että kausi olisi Digimonin viimeinen kausi, ja sen takia niin kutsuttu crossover-kausi, mikä tarkoittaisi sitä, että sarjan aiempien kausien hahmot ilmestyisivät sarjassa. Tämä tosin voi olla pelkkä fanien suurentelema huhu.